19.1.2013

Ohjeita kokeneemmalta

Pidin eilisen taukoa salitreenistä ja söinkin vähän vähemmän kaloreita kun treenipäivinä. Ja se näkyy heti vaa´assa, sillä tämän aamun paino oli 86,9 kg eli torstain viikkopunnituksesta 600 grammaa alaspäin. Kyllä se varmasti pitää paikkaansa, että kovan treenin jälkeen lihakset sitä nestettä vaan kerää ja nostaa sitä kautta painoa. Pidän vielä tämän päivän taukoa ja aion huomen aamullakin käydä puntarilla katsastamassa, miten lepopäivät painoon vaikuttaa.

Sinänsähän näillä muutamilla sadoilla grammoilla ei ole väliä, eikä ylipäätään puntarin lukemalla, mutta mulle tällaiset pikkuasiat on tärkeitä motivaatiotekijöitä. Vaikka kuinka tiedän, että etenkin salitreenin alussa (parikin kuukautta) paino saattaa nousta tai ainenkin jumittaa, tarvitsen pieniä onnistumisia motivaation ylläpitämiseksi.

Yksi tuttu tyyppi, joka tietää paljon urjeilusta ja painonpudotuksesta, sanoi mulle että ensimmäisenä kuukautena ei kannata käydä vaa´alla. Eka kuukausi on totuttelua, oikeiden painojen hakemista, liikeratojen opiskelua, rytmin hakemista, kropan totuttamista uuteen ruokavalioon, nesteiden poistumista ja henkistä valmistautumista uuteen elämänrytmiin.

Toinen kuukausi on sitä, että kehitytään salilla, treenipainot nousee, välillä voi treenata jo kovempaa. Se mitä lähtee, on fläsää eikä nesteitä, mutta pudotus on edelleen pientä. Kroppaan alkaa tulla jo muotoa, enkä joku lihaskin näyttäytyy. Treenistä alkaa pikkuhiljaa tulla osa arkea, mutta myös tiukkoja paikkoja tulee. Kuherruskuukausi alkaa olemaan ohi, mutta tässä kohtaa ei saa luovuttaa. On puserrettava eteenpäin.

Kolmanteen kuukauteen kun selviää, on salitreenistä tullut jo osa arkea. Treenimäärät on vakiot ja tiedät mitä salilla teet. Ruokailu sujuu jo itsestään ja painokin on heilahtanut mukavasti alaspäin. Kropassa alkaa viimeistään tässä vaiheessa tapahtumaan muutosta. Kolmannen kuukauden jälkeen aloittelijastavaihe on ohi. Voit teettää uuden saliohjelman, ehkä hieman enemmän voimapainotteiseksi. Tähän pisteeseen kun pääsee, voi jo onnitella itseään. Kova työ on tehty, vielä kovempi on edessä :)

Mulla alkaa olemaan tuo ensimmäinen kuukausi uutta treenielämää ja uutta ruokavaliota takana. Ihan selkeästi tämä on mulla vielä opettelua ja hakemista, mutta suunta on ehdottomasti oikea. Tuloksia ei vielä näy, mutta tiedän että tällä duunimäärällä niitä tulee väkisinkin jossain vaiheessa. 

Hyvillä mielin siis eteenpäin!

3 kommenttia:

  1. Hyviä pointteja! Itse olen ihan noviisi salitreenien suhteen, mutta yritän pikkuhiljaa saada rutiinia kuntosalilla käymiseen. Tällä hetkellä treeni on juurikin tuota oikeiden painojen hakemista ja homman opettelua, mutta on hyvä tietää, että kunhan saa touhun käyntiin, tuloksia voi odottaa vielä tässä kevään kuluessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sama juttu, ihan alkutaipaleella olen :) Mutta jotenkin olen hurahtanut tähän salihommaan ja kaivan kaiken mahdollisen tiedon netistä ja tutuilta ja kirjoista. Olen myös selaillut treeniblogeja, ja niiden perusteella olen vetänyt johtopäätöksen, että muutosta kropassa saattaa näkyä muutaman salikuukauden jälkeen. Eli alussa ei saisi luovuttaa, vaikka mitään konkreettista ei tapahtuisikaan. Mutta mehän ei luovuteta, vaan mennään sisulla eteenpäin!!

      Poista
  2. Syömisten suhteen oli noi ekat kuukaudet just samalla tavalla :)
    Tosi hyviä pointteja, noi kun pitää mielessä niin jaksaa jatkaa :D

    VastaaPoista