28.2.2013

Plussaviikko :/

Plussaa tuli puoli kiloa. Paino oli aamulla 87,6 kg. Eli tässä painossa näköjään junnaillaan edestakaisin. Maaliskuussa mun on pakko päästä tän jumin yli!

Tänään kävin kävelylenkillä ja loppuviikolle on vielä yksi salipäivä. Ihan perusmeininkiä. Huomenna alkaa GFG- tyyppinen ruokavalioni.

Nyt ei ole muuta kerrottavaa, joten jään harmittelemaan plussaa ja selailemaan lemppariblogeja :)

27.2.2013

Nyt alkaa rauta nousemaan!

Salitreeni ei ole mulle enää sellainen "WOW, kävin salilla!!"- juttu, vaan jo osa elämää ja arkeen kiinteästi kuuluva juttu. Mä menen tosi mielelläni salille, vaikka muutama sellainenkin kerta tottakai mahtuu sekaan, ettei olisi kauheasti innostanut nousta sohvan pohjalta rautaa liikuttamaan. Tiedän kuitenkin, että vaikka olisin kuinka väsynyt, niin salilla mieliala muuttuu ja aina se treeni-into on jostain löytynyt.

Olen myös löytänyt itselleni optimaalisimman ajan treenata ja se on noin kaksi tuntia aamiaisesta, eli mun aikataululla yleensä puolenpäivän tai yhden aikaan. Jos olo tuntuu jostain syystä vetämättömältä, otan proteiinitrinkin ennen salia. Siitä saa ihan huimasti energiaa treenaamiseen.

Nyt alkaa olla kaksi kuukautta salitreeniä takana ja mä luulen, että tämä riittää totutteluun, tekniikoiden hiomiseen ja muuhun alkuihmettelyyn. Nyt alkaa (tai alkoi jo tänään) kova treenaaminen. Alan ihan kylmän rauhallisesti lisäämään painoja ja tekemään vähän lyhyempää sarjaa.

Tänään huomasin hyvin, että olen liian arasti lisännyt painoja. Esimerkki:

Vuoden alussa aloitettuani treenaamisen oli mun ohjelmassa pystysoutu 4 kg:n käsipainoilla. Pikkuhiljaa sain hilattua tilanteen siihen, että tein jo 6 kg:n käsipainoilla. No tänään sitten ajattelin, että otan ihan ylipainavat käsipainot, että saadaan treeniin potkua. Otin 8 kg:n puntit ja mitä vielä...sain tehtyä kolmen sarjan niin, että ensin 10 toistoa, sitten 9 toistoa ja sitten 8 toistoa. Eli jos ihan oikeesti alan tekemään 4-6 toiston sarjaa, pitää mun varmaan ottaa kympit!!

Maaliskuussa tulee sitten näitä "Tein enkat, mulla oli 120 kg jalkaprässissä, jne"- postauksia, eli koittakaa kestää. Mutta nyt on alettava rohkeasti lisäämään painoja, jos sitä lihasta meinaa saada. Ja voin sanoa, että tämän päivän treeni oli ihan mieletön, kun pistin kaiken peliin! Mulla on vieläkin ihan huippu olo, jesss!

Lihotusblogi?

Painoin tänä aamuna 88,5 kiloa. Se on 1,5 kiloa enemmän kuin kuun alussa. Pitäisikö mun muuttaa blogin teema laihdutusblogista lihotusblogiksi?

Nyt on toden totta ryhtiliikkeen aika. Perjantaina alkaa taas tiukempi linja, eikä yhtään liian myöhään! Jos jatkaisin tätä menoa, olisin ennen kesää vanhoissa mitoissani ja hieman ylikin. Nyt ei voi/ saa/ kehtaa luovuttaa.

Vaikka olen salitreenistä saanut hyvin kiinni, ei mulla syömisten puolelta ole jaettavana hirveästi onnistumisia. Mun on jotenkin tosi vaikea löytää kultaista keskitietä, ellen noudata jotain tiukkaa ruokavaliota ja ole 100% sitoutunut siihen.

Mun täytyy myöntää, ettei mua kiinnostaisi alkaa taas vahtaamaan jokaista suupalaa, mutta nyt mulla ei yksinkertaisesti ole muuta vaihtoehtoa. Muuten tilanne riistäytyy käsistä.

Kateellisena luen niiden laihduttajien blogeja, joilla paino tippuu tasaiseen tahtiin huolimatta pikku herkutteluista. Heillä asiat on tasapainossa ja hallinnassa. Mulla pakka sekoittuu aina, kun tilanne poikkeaa jotenkin tasaisesta arjesta. Nämäkin viikon aikana tulleet kilot ovat peräisin viikonlopun reissusta, kun en vaan osannut tehdä fixuja valintoja.

Nimimerkillä, kultaista keskitietä etsimässä

25.2.2013

Suosituimmat tekstit a´la Kaurapuurobileet


Tämän perusteella viikkopunnitukset on suosittuja (harmi vaan ettei viime aikoina ole oikein ollut mitään kerrottavaa!), ja tietysti vertailukuvat. Näköjään protskupatukkavertailukin on kirinyt TOP kymppiin :)

Maaliskuun plääni

Uusi viikko alkoi ihanalla kaurapuuro-raejuusto-hässäkällä ja salitreenillä. Selkä ja habat saivat kyytiä, uskalsin jopa lisäillä hieman painoja joihinkin liikkeisiin. 

Olen hieman miettinyt maaliskuun tiukempaa ruokavaliota. En keksi oikein muutakaan kuin tuon GFG:n rungon, jota hieman muokkaan. En siis ihan prikulleen tule sitä noudattamaan, mutta melko tarkasti kuitenkin. Ja sehän tarkoittaa tammikuun tyyliin herkutonta maaliskuuta! Apuva, mitenköhän sitä osaa taas luopua kaikesta hyvästä? Enhän nytkään ole kauheasti herkutellut, mutta silloin tällöin kuitenkin.

Maaliskuun suunnitelma pähkinänkuoressa:

- GFG:n ruokavalio
- vedenjuontia lisättävä
- kolme salitreeniä/ vko
- mahdollisimman paljon aerobista (lupaan kokeilla aamuaerobista!! KÄÄK!)
- herkkulakko

Ja sitten ne MUTTA- kohdat:

- mulle tulee kaksi parin päivän reissua maaliskuussa (sisältää syömistä ja juomista)...
---> annan itselleni luvan juoda kyllä (onhan elämää oltava), mutta ruokien suhteen yritän pitää mahdollisimman tiukan linjan ja valita mm. ravintolassa terveellisen vaihtoehdon + krapulamätöt jätän väliin.

Näillä suunnitelmilla aloitan perjantaina, saas nähdä toimiiko vai onko minulla joku painonjumitus- kirous pään päällä...

24.2.2013

Pikapika- kuulumiset

Lyhyestä virsi kaunis:

- viikonloppuna tuli mässäiltyä (ja sitten mä ihmettelen kun paino ei putoa...)
- olen flunssassa, tämä päivä mennyt sohvan pohjalla
- tällä viikolla tuli vain kaksi salitreeniä tämän flunssan takia
- ihan plösö olo
- huomenna uuteen nousuun!

21.2.2013

Protskupatukat makuvertailussa

Löysin Hong Kongin alelaarista protskupatukoita alesta ja päätin kokeilla eri makuja. Tämä vertailu perustuu siis ihan täysin makuihin, ei patukan sisältöihin eli siihen, paljonko patukka sisältää proteiinia, rasvaa ja hiilareita. Mukaan testiin pääsi Gainomaxin suklaa- appelsiini ja Leaderin neljä makua: laku-salmiakki, piparkakku, tuplasuklaa ja kanelipulla.

Olisihan siellä ollut Leaderiltä marjaisiakin patukoita, mutta en usko pitäväni niistä, siksi ne eivät päässeet mukaan tähän suureen vertailuun :D Ehkä uskaltaudun jonain päivänä niitäkin maistamaan...mutta nyt itse vertailun pariin!!

Nämä protskupatukat pääsivät suureen makuvertailuuni

Naurettava viikkopudotus

Heh, tämän viikon pudotus on huimat -100 grammaa :D Paino on nyt 87,1 kg. Onneksi sentään pudotusta kuitenkin, vaikka eihän tässä voi kun nauraa.

En enää edes muista miltä kunnon puolen kilon pudotukset tuntuvat, niistä kun on aikaa. Toivottavasti saan kehiteltyä itselleni pettämättömän salaisen reseptin maaliskuulle, että pääsisin taas nauttimaan kunnon humahduksista. 

Olen kaikesta huolimatta ylpeä itsestäni, etten ole tässä junnaamisvaiheessa kuitenkaan lyönyt hanskoja tiskiin. Ajattelen niin, että paino lähtee putoamaan sitten, kun mieli ja kroppa ovat taas valmiita panostamaan vähän enemmän. Ehkä mä oon sellainen tyyppi, että tarvitsen hitaan vauhdin ja näitä "lepoviikkoja" välillä. 

Mulla paino nousi vuosia, joten kai tähän laihduttamiseenkin saa niitä vuosia sitten käyttää.

Ja maaliskuussa muutes menen Inbody- mittaukseen toivottavasti toteamaan, että lihasta on tullut. Sekin selittäisi hitusen tätä mun tilannetta.

Olisko ens viikolla sitten jo 86- alkuisten lukemien vuoro? Se olisi kiva päätös helmikuulle :)

20.2.2013

Pikakuulumiset ja maaliskuun hahmottelua

Taas on viikko hurahtanut kauhealla vauhdilla, enkä ole tänne blogimaailmaankaan kerennyt :( Lemppariblogit on lukematta ja omaakaan en ole kerennyt päivittämään.

Tämän viikon yksi keskeinen teema on ollut flunssa. Kuumetta ei ole onneksi ollut, mutta vetämätön ja flunssainen olo. Nokka vuotaa ja kurkku on kipeä aamuisin. Ja asiaa ei auta yhtään se, että viikko on superkiireinen kaikinpuolin.

Mä olen kerran käynyt tällä viikolla salilla. Pienestä flunssasta huolimatta treeni oli mahtava <3 En tiedä mistä se riippuu, kun välillä treenistä saa aivan mahtavan olon ja se kulkee kuin unelma. Mutta välillä se on ihan kauheaa takkuamista. Yksi juttu on tietysti syömiset, eli jos menen tyhjällä mahalla salille, on treeni tuhoontuomittu. 

Huomenna olisi vuorossa jalat ja sunnuntaina selkäpäivä.

Syömiset ovat menneet ihan ok, en ole kauhean tiukkaa linjaa noudattanut, mutta mitään ylilyöntejäkään ei ole tapahtunut. Aamuisin olen saanut puuron alas, mikä heijastuu ihan koko päivän jaksamiseen.

Paino junnailee edelleen 87- alkuisena, ehkä pieni plussa tulossa tälle viikolle.

Mietiskelin muutes maaliskuuta ja ajattelin asettaa itselleni siihen haasteen. Tammikuu meni hienosti tiukalla linjalla ja sain kolme kiloa painoa pois. Helmikuu on mennyt tasaisella rennolla linjalla, eli en ole laihtunut, mutten lihonutkaan. Maaliskuussa olisi sitten aika taas saada pari kiloa karistettua.

Ruokavaliota on tiukennettava, kasviksia lisättävä ja ihanat itseleivotut sämpylät jätettävä pois. Myös herkkulakko on aloitettava taas. Se ei liene vaikeaa, koska en nytkään herkkuja juurikaan syö.

Salitreeni on ja pysyy myös maaliskuun, mutta kovasti pitäisi lisätä aerobista, että saisi läskit liikkeelle.

Tässä helmikuussa en ole kovasti panostanut tähän itse laihduttamiseen, mutta maaliskuusta tulee sitten tammikuun kaltainen kuukausi, jolloin oikeasti pistän kaiken peliin :)

16.2.2013

Yhteenveto kuluneesta viikosta

Ajattelin hieman summailla tätä viikkoa kasaan. En ole kerennyt kauheasti postailemaan, mutta otetaan tähän nyt tämmöinen pieni yhteenveto.

Liikunnat: 

Keskiviikkona tein salilla rinnan ja olkapäät. Treeni oli ihan ok.
Torstaina kävin tunnin kävelylenkillä.
Perjantaina oli jalkapäivä. Olin syönyt aivan liian vähän salille mennessäni ja se vaikutti treeniin niin, että tehot oli melko alhaalla ja päätä särki pahasti. Sain silti jaklaprässissä oman ennätyksen (12x100 kg, 13x100 kg ja 14x100 kg). Jouduin kuitenkin lyhentämään treenin 40 minuutin mittaiseksi, ei vaan energiat riittäneet.
Tänään menen salille ja vuorossa olisi selkä, haba ja ojentajat. Eilisestä viisastuneena söin kunnon aamiaisen (puuroa, paaaaljon raejuustoa ja mehukeittoa). Lisäksi aion kiskaista kunnon heraproteiinit ennen treeniä. Luulisi treenin luistavan :)

Ruokailut:

No joo, ruokailut ovat olleet ihan peestä. Aamupalat on jääneet välistä (hyi minua!) ja olen muutenkin syönyt mitä sattuu. Olen jopa ostanut irtokarkkeja, joita olen parina iltana mutustellut. Paino on pysynyt edelleen 87- alkuisena, mikä on ihme kaiken tämän jälkeen.

Eilen tajusin, että jos aion treenata kovaa, mun ruokailujen täytyy olla kunnossa. Huono ja liian vähäinen syöminen heijastuu ihan suoraan treeniin. Ei jaksa, jos ei syö kunnolla. Ensi viikolla alan taas tarkkailemaan syömisiäni uudella otteella. Ja lupaan syödä tarpeeksi!

Lepo:

Olen nukkunut hyvin ja yöunien lisäksi olen nukkunut monena päivänä kunnon päikkärit. Mulle uni on ihan ehdoton edellytys jaksamisen kannalta ja olen tosi iloinen, että olen saanut nukuttua kunnolla.

Ihan perusviikko, ehkä hieman poden huonoa omaatuntoa syömisistäni, mutta toisaalta en jaksa stressata. Jospa sitä ensi viikolla pääsisi taas normaalirytmiin.


14.2.2013

Viikkopunnitus ja todellinen ihme mässyviikon jälkeen

Ruokien ja juomien suhteen takana on erittäin huono viikko. Vielä sunnuntaina painoin kolme kiloa enemmän kuin nyt, niin kova pöhötys ja nestekertymä mulla oli. Pelkäsin tätä viikkopunnitusta ihan hulluna, koska olin varma että paino jää siihen kolmeen plussakiloon. Yllätys oli sitäkin suurempi tänään, kun uskaltauduin puntariin: 87,2 kg eli jopa minimiinus (-200 g) viime viikosta. Mitä ihmettä? Olen häkeltynyt!

Voiko olla, että tuo yltiöpäinen syöpöttely teki mulle hyvää? Antoi kropan uskoa, että ruokaa tulee, eikä kiloista tarvitse pitää niin tiukasti kiinni. Ehkäpä tämän avulla pääsen jumituksen yli? No se selviää seuraavan viikon aikana. Mutta olen suorastaan huojentunut tästä tuloksesta!

On se vaan uskottava, ettei projekti yhteen hairahdukseen (eikä kahteenkaan) kaadu :)


13.2.2013

Rennompi ote?

Viikonloppu meni sitten parienkin eri kekkereiden parissa. Olen siis syönyt ja juonut koko rahan edestä. Yhtään en katsonut mitä kurkusta meni alas, kaloreita en laskenut, enkä edes repinyt siinä huonoa omaatuntoa.

Alkuviikko on ollut superkiireinen ja tänään pääsin vasta salille. Puhti oli vieläkin hieman poissa (ei tämän ikäisenä enää palaudu niin nopeasti humputteluista), mutta ihan ok treeni silti.

Paino nousi yllättävän paljon parin päivän repsahduksen takia, enkä uskalla edes ääneen kertoa kuinka paljon. Huominen punnitus kertoo sitten karua totuutta!! 

Mutta jotenkin en osaa olla itselleni vihainen, koska tämä on vain elämää ja homma jatkuu plussasta huolimatta.

Ehkä olen löytänyt tähän hommaan vähän rennomman otteen. Vaikka projekti sen myötä etenee hitaammin, niin se kuitenkin etenee. Onhan tässä loppuelämä aikaa :D

7.2.2013

Viikkopunnituksessa ISO plussa :(

Plussaa + 600 grammaa eli suomeksi yli puoli kiloa!!!

Jaahas, mitähän tässä nyt kommentoisi :/ Aloitetaanpa vaikka selittelyillä...Mulla on menkat, sehän on aina yhtä hyvä selitys painonnousulle. Turvottaa ja paisuttaa ja niin edelleen. Laitetaan osa siis sen piikkiin. Seuraavana selityksenä voisi toimia kovien treenien alkaminen kevennetyn viikon jälkeen. Olen käynyt salilla maanantaina ja eilen, joten lihakset ovat keränneet nestettä salitreenin vuoksi. Osan voin siis laittaa tuon piikkiin, jooko?? Ja mitäs vielä selittäisin...olen lopettanut GFG:n ja syönyt mm. itsetehtyjä sämpylöitä lähes joka päivä. Hiilareiden määrä ruokavaliossa on noussut. Kai sekin vaikuttaa asiaan.

Jos ihan vakavasti puhutaan, niin eihän tuollaista plussaa voi tai edes kannata millään selitellä. Se tuli ja sille ei voi enää mitään. Moni pystyy kovankin salitreenin ohessa laihduttamaan ja kaikilla ne menkat on, ja laihtuvat silti. Mulle on ihan mahdottomuus päästä tästä 87- alkavista luvuista 86- alkaviin lukuihin, joku ihme jumitus tässä riivaa mua. Ohimennen kävi jo ajatus jostain viikon pussikeittodieetistä mielessä, mutta silloin en pystyisi treenaamaan :( 

Kyllä tämä kieltämättä motivaatiota syö ja kovaa. Kun mitään tulosta ei tule, vaikka kuinka rääkkään itseäni ja oikeasti olen aika tarkkaan katsonut syömisetkin, jopa GFG:n jälkeen. Oikeastaan ainoa "huono" juttu tällä hetkellä ruokavaliossani on nuo omatekemät sämpylät, mutta niitäkään en syö kun max. 2 kpl/päivä.

Tämän viikon treeneihin sitten: maanantaina oli vuorossa olkapäät ja rinta, aivan mahtava treeni <3 Tiistaina lenkkeilyä, reipasta kävelyä kaverin kanssa. Eilen oli vuorossa jalat ja vatsat, jo salille mennessä oli heikko ja höntti olo ja sellainen oli treenikin. Tein kaiken mitä pitikin, mutta jotenkin energiat oli vähissä ja päätä särki. Olin jättänyt kiireen vuoksi aamiaisen välistä ja se näkyi ja tuntui kyllä treenissä --> oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun treenaan aivan tyhjällä vatsalla! Tänään pitäisi sitten hoidella selkä-haba-ojentaja-osasto, jotta saan treenivapaan viikonlopun :)






6.2.2013

Hieman uutta näkökulmaa

Jokainen meistä on joskus väsynyt, eikä lenkille tai treenaamaan lähteminen kiinnosta pätkääkään. Joko avaudumme asiasta läheisille, puimme motivaation puutetta täällä blogimaailmassa tai sitten käymme taistelua päämme sisässä. On tietysti täysin luonnollista valittaa ja olla väsynyt. Meillä kaikilla on siihen täysi oikeus ja se on varmasti myös terapeuttistakin, emmehän ole koneita, mitkä jaksaa päivästä toiseen painaa täysillä.

Haluan kuitenkin ottaa tähän yhteyteen esimerkin, mikä sai ainenkin itseni ajattelemaan asiaa hieman eri kantilta. Tällä viikolla Toistaiseksi tuntemattomasta syystä- ohjelmassa kerrottiin tarina, missä nuorisoporukka joutui vastaantulevan kuljettajan ajovirheen vuoksi pahaan liikenneonnettomuuteen. Nuorista yksi menehtyi ja yksi halvaantui lantiosta alaspäin. Tämä halvaantunut nuori nainen kertoi tarinansa ohjelmassa. Löysin ohjelman jälkeen hänen bloginsa ja kahlasin sen läpi samana iltana. Rakkauspakkaus- niminen blogi löytyy osoitteesta: http://rpakkaus.blogspot.fi/.

Liian harvoin tulee mietittyä näitä treenijuttuja siltä kantilta, että minulla on mahdollisuus juosta, kävellä, treenata. Minä olen terve ja pystyn liikkumaan. Tottakai blogin kirjoittajakin pystyy elämään pääosin normaalia elämää, käymään salilla jne, mutta tietysti rajoitetummin.

Eilen kävin lenkillä ja oikein ajattelin siinä lenkkeillessä, että nautin joka askeleesta! 

Tottakai minullekin tulee niitä huonoja päiviä ja tulen valittamaan laiskuudenpuuskista, mutta jos edes silloin tällöin muistaisimme, kuinka onnekkaita olemme :)

4.2.2013

Paluu "koviin" treeneihin

Uu-jeah! Pääsin tänään taas treenaamaan kovaa ja otin kyllä olkapää-rinta-treenistä kaiken irti. Kevennetty viikko toimi juuri kuten pitikin ja olin tarmoa täynnä salille mennessäni, vaikka takana olikin jo pitkä päivä. On muuten hassu olotila, kun oikein himoitsee päästä salille :) En olisi koskaan voinut uskoa, että mulle käy näin :)

Tosiaan salilla koitin lisätä kaikkiin liikkeisiin painoja. Esimerkiksi vipunostoissa huomasin, että niitä painoja olisi voinut nostaa jo aikaisemminkin, mutta joku ihme kynnys siihenkin on vaan olemassa. Tästä lähtien nostan painoja ahkerammin, otan vaikka varuiksi viereen pienemmät käsipainot, joihin voin siirtyä jos painavemmilla ei jaksa lopuun asti.

Treeni kesti 10 minuutin lämmittelyillä tasan tunnin ja kaloreita paloi 510, ihan ok olkapää- rinta- päivälle!!

Huomiselle suunnitelmissa ainenkin kevyttä lenkkiä raikkaassa ulkoilmassa.

Että ihan semmoinen peruspäivä taas pulkassa! Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Ps. Ai että mua huvittaa salilla semmoiset nuoret miehet, bodarinalut, jotka treenaa hupparit päällä (se on ihan ok) ja ne huput päässä (tämä osuus mua huvittaa, koska näyttävät ihan joltain tontuilta, jotka viipottavat pitkin salia). Jokainen tietysti tyylillään, ei siinä mitään :) Ja voihan sillä olla joku syvempi merkitys, josta en ole vielä tietoinen!

3.2.2013

Superdieetille, anyone?

Huomasinpa tässä viikonlopun aikana, etten osaa oikein pysyä ruodussa, jos mulla ei ole mitään tarkkaa ruokavaliota. GFG loppui torstaina, joten viikonloppu on mennyt ilman mitään tarkempia ohjeita- ja sen kyllä huomaa. Homma on lipsunut siinä määrin, että olen vakavasti pohtinut osallistumista Jutan superdieettiin.


Tuo hinta mua ei haittaa pätkääkään, olen valmis panostamaan tähän projektiin rahallisesti. Eniten huolestuttaa se, jaksanko nyt heti perään toisen tiukan kuurin. Tuo on kuitenkin kuusi viikkoa pitkä...No, pitää jäädä pohtimaan asiaa.

Onko teillä hyviä tai huonoja kokemuksia tästä? Oletko osallistumassa? Olisi kivempi aloittaa tuo, jos täältä blogikavereista löytyisi vertaistukea :D
 

Vertailukuvia ja pari uutta treenivaatetta


Nyt on taas vuorossa tällainen häpeän multihuipennus (lukijan toive!). Toivottiin uusien treenivaatteiden esittelyä ja ajattelin samalla kertaa laittaa näitä muutoskuvia. Näissä muutoskuvissa ero ei ole huikaiseva, mutta se mikä tämän tekee mielenkiintoiseksi, on se että molemmissa kuvissa on sama paino! Eli kuvien välillä paino ei ole muuttunut yhtään. Kuvien välillä on kulunut 2,5 kuukautta aikaa, josta 1 kuukausi on sisältänyt salitreeniä.

Vasemmalla siis 16.11.2012 otetut kuvat ja oikealla tänään (aamiaisen jälkeen) otetut kuvat:












Tässä BB:n paita, jonka ostin myös mustana. En todellakaan voi näitä käyttää vielä, koska ovat aika slimmiä mallia. Tavoitepinoon siis menevät :)


Sama juttu tämän pitkähihaisen kanssa, on vielä liian pieni. Mutta ihana sitten, kun mahtuu päälle.Ostin myös camo- treenihousut, mutta niitä en jaksanut alkaa kuvaamaan. Ovat vielä pienet nekin, ehkä esittelen ne joskus myöhemmin sitten.

No niin, siinä sitä sitten taas tuli, läskiä ruudun täydeltä :) 


2.2.2013

Kevennetty vko pulkassa ja uusi blogilöytö

Tämän viikon treenit olisi nyt pulkassa. Tänään tein selkää, ojentajia ja haboja. Kevennetysti. Tosin habat saivat kyytiä hieman pidemmillä sarjoilla...

Normaaliin treeniviikkoon verrattuna kevennetty viikko toden totta on onnistunut (lue: pystyin tekemään pienemmillä painoilla, vaikka himoitsin isompia :D). Tässä vähän vertailua:
 
Viikko 3 (normaali treeniviikko): 4 treeniä/ 5 tuntia 6 minuuttia/ Kalorinkulutus 2335.
Viikko 5 (kevennetty viikko): 3 treeniä/ 3 tuntia 40 min / Kalorinkulutus 1800. 

Sain myös käytyä yhdellä kävelylenkillä, huomenna vielä ehkä toisella. Ja venyttelin hieman enemmän kuin yleensä.

Ensi viikolla pääsee sitten taas vetämään täysillä, jes!!!

Sitten blogilöytö :) Tykkään Jutan laihdutusohjelmasta ja viime jaksossa ollut Laura veti kyllä sellaisella apinan raivolla, että sinkoutui mun idoliksi ihan samantien. Laura bloggailee myöskin, ja hänen Kimalle- nimisen blogin löydät tästä : http://kimalteeni.blogspot.fi/.

Tämä on taas tällainen seksotkupostaus, kun ei ole oikein mitään asiaa :) Oisko teillä mitään kivoja kysymyksiä tai postausaiheita? Saa laittaa kommentteihin!!




1.2.2013

Kuukausi salilla, tässä tuloksia...

Nää on tosi huonoja kuvia, mutta jotain näistä nyt näkee.
Jotenkin vasta kuvia katsoessa itsekin huomaa, ettei kuukausi ole mennyt hukkaan: siellähän on jo vähän lihasta :)




Helmikuun suunnitelmat

Paino: 

Helmikuun tavoite on painaa 85 kg kuun viimeisenä päivänä. Se tarkoittaa about kahden kilon pudotusta. Ja hei, se tarkoittaisi sitä, että kuun lopussa pääsisin juhlimaan 10 kilon pudotusta :)

Liikunta: 

Tutulla kaavalla mennään, eli kolme salia/ vko. Kävelylenkkejä fiiliksen mukaan. Ensi viikolle on ainenkin yksi lenkki jo suunniteltuna.

Ruoka: 

Lopetin orjallisen GFG:n noudattamisen, mutta jatkan melko samoilla linjoilla. Aamulla perus kaurapuuro mehukeitolla ja raejuustolla, vähintään yksi lämmin ateria (esim. paistijauhelihaa, keitetty peruna, kasvikset). Iltapalana rahkaa/ protskupannareita/ ruisleipää/ itseleivottu sämpylä (niitä on nyt pakastin täynnä...). Välipaloja jos tekee mieli, rahkaa/ protskupatukka/tms. Eli aika lailla samoilla ohjeilla mennään, mutta pieniä omia viilauksia saan ruokavalioon tehdä.

Ruuan lisäksi jatkan fatburnereiden ja C- vitamiinin syömistä, niiden lisäksi alan nyt syömään Möllerin Omega- kolmosia (1 aamulla, 1 illalla). Palkkarina toimii Gainomaxin vanilja, aina salitreenin jälkeen.

Herkkupäivä tulee kuvioihin myöskin. Kokeilen nyt helmikuussa herkkupäivää kahden viikon välein. Ja jos ihan kauhea himotus tulee, niin salmiakkiaskin saan ostaa milloin vaan :)

Nyt alkaa siis kuukauden uurastus kohti projektini puoliväliä, miinus kymppiä! Se on mulle pskologisesti tärkeä tavoite, etenkin kun olen nyt junnaillut tässä painossa niin tuhottoman kauan. Tuon saavuttaminen tarkoittaisi mulle, että homma etenee ja mä pystyn tähän, vaikka välillä kehitys onkin tuskastuttavan hidasta. Ja mikäs mua estää, pistän vaan tuulemaan ja jatkan matkaa samalla raivolla kun tammikuunkin!

Mä olin tuolla alimalla askelmalla vielä vuosi sitten. En edes halunnut muutosta, kun oli niin kiva syödä ja laiskotella. Keväällä 2012 mielessä kävi joskus, jospa jotain pitäisi tehdä. Hyppäsin siis kakkosaskelmalle. Tiesin, että olisi ryhdistäydyttävä, mutta en uskonut pystyväni elämäntaparemonttiin. 

Kolmos- ja nelosportaat nousin yhdellä askelmalla: huhtikuun alussa päätin haluavani muutosta ja aloin pohtimaan, miten sen teen. Siitä olikin helppo nousta vitosaskelmalle yrittämään muutosta. Nyt olen poukkoillut kutos- ja seiskaaskelmien välillä...tiedän tavallaan pystyväni tähän (ainenkin joka toinen päivä) ja olen päätökseni tehnyt, että tässä onnistun! Matkaa tuonne ylimmälle tasanteelle on vielä paaaaljon, mutta sinne olisi tarkoitus jonain päivänä päästä, ehkä jo tänä vuonna?