22.10.2012

Onneton vaakalakkoyritys

Jaksoin vaakalakkoa tasan kolme ja puoli päivää :D Eilen oli pakko hypätä puntarille ihan vaan todetakseni, että paino on hilautunut huolestuttavasti ylöspäin. Alkoihan noi naistenvaivatkin eilen, mutta silti. Kaikkea ei voi niidenkään piikkiin laittaa.

Mulle sopii ihan selkeästi paremmin se, että tiedän tarkkaan missä paino huitelee ja voin sen mukaan vähän tarkastella tekemisiäni ja syömisiäni. Ehkä sitten joskus normaalipainossa homma toimiikin, mutta nyt myönnän tappioni vaakalakon suhteen ja jatkan jokaaamuisilla punnituksilla.

En tiedä paljonko paino teillä muilla nousee menkkojen vuoksi, mutta mulla paino on noussut melkein kilon viime punnitukseen verrattuna. Se voi johtua myös huonosti nukutuista öistä ja hieman lapasesta lähteneistä syömisistä. Toivottavasti tilanne tasoittuisi torstain viralliseen punnitukseen mennessä.

Tälle viikolle en tee sen tarkempaa liikuntasuunnitelmaa, koska mulla on se pitkään ja hartaasti odotettu vapaaviikko meneillään. Ihan fiiliksen mukaan lenkkeilyä ja/tai saleilua. Syömisten suhteen koitan hieman kiristellä, koska mulla on ihan selkeästi jumitusvaihe taas päällä painon suhteen. 

Tällä viikolla virallisessa punnituksessa riittäisi se, ettei paino olisi noussut eli nollaviikko olisi iloinen yllätys. Ja jos vähän pudotusta olisi tullut, olisi se superiloinen yllätys. 

Näillä mennään, hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Haha, noin siinä yleensä käy :D

    Mulla ei muistaakseni paino noussu mennkojen vuos, mutta ihmisestä kiinni. Herkkuja ehkä teki vähän normaalia enemmän mieli ;)

    Tsemiä punnitukseen! Kyllä se siitä :)

    VastaaPoista