22.10.2012

Naisen juoksukirja

Hyvin nukutun yön jälkeen hörppäsin aamukahvit rauhallisesti ja sitten lähdin vähän shoppailemaan. Matkaan tarttui pipo, sormikkaita, sukkia, mekko, säärystimet, koru ja yksi kirja. Noissa muissa ei mitään ihmeellistä ole, mutta tuo kirja suorastaan huusi mun nimeä Suomalaisessa kirjakaupassa: Naisen juoksukirja, kirjoittaja Kirsi Valasti. Hintaa oli 19,95 euroa. Kirjassa on hieman yli 200 sivua ja se on kovakantinen.

Olen vasta sivulla 130, joten en vielä pysty kunnon kirja- arvostelua teille tekemään, mutta teen sellaisen sitten kun kirja on kokonaan luettu. Ajattelin tehdä myös noista tilaamistani (kts. pari postausta taaksepäin) kirjoista arvostelut sitten, kun olen ne lukaissut.



Poimin tähän kutenkin muutamia kohtia kirjan ensimmäisestä kappaleesta, jossa aiheena on juoksuharrastuksen aloittaminen:

"Juokseminen kannattaa aloittaa pohtimatta lainkaan, viitsiikö, jaksaako tai ehtiikö!"

-- > Tämä on niin totta. Minäkin välillä mietin ja pohdiskelen lenkillelähtöä tunnin tai pari, koitan keksiä syitä lähtemiseen tai sohvalla makaamiseen. Parasta olisi vaan heittää aivot narikkaan ja yksinkertaisesti lähteä, ilman sen kummempia pohdintoja.

"Juoksu on tehokkainta liikuntaa, kun ajatellaan energiankulutusta suhteessa aikaan."

--> Mukava kuulla, että olen valinnut hyvän lajin, etenkin painonpudotuksen kannalta. 

"Rutiinien syntyminen vie aikaa vähintään kolme kuukautta."

--> Tämä oli uutta minulle! Pakko siis jaksaa vähintään tuo kolme kuukautta ;) Sillä se mun juoksuohjelmakin on 12- viikkoinen??

"Anna lihaksistollesi ja nivelillesi aikaa totuttautua juoksuun."

--> Olen huomannut, että polvet kipeytyy etenkin pitkillä lenkeillä. Ei joka lenkillä, mutta aina välillä. Olenkin ihan kunnolla levännyt kipujen yllättäessä, en nimittäin halua mitään vammoja tai vaivoja tähän väliin.

"Pidä heti ensiaskelilla juoksusi ryhdikkäänä. Juokse ylväänä kuin kuningatar." 

--> Juoksuasennon tärkeydestä. Seuraavalla lenkillä kiinnitän huomiota asentooni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti