8.10.2012

Ajatusmyrsky

Löysin eilen kaapin kätköistä aivan ihanat farkut. En edes muistanut, että ne minulta löytyvät, vaikka ovat olleet lempparifarkut pari vuotta sitten. Kauhunsekaisin tuntein aloin niitä sovittaa. Reisien kohdalta housut menivät jalkaan, ja nappikin meni kiinni, mutta missään nimessä niitä en pystyisi tällä hetkellä käyttämään. Läskiröllykkä jäi roikkumaan farkkujen päälle. Vyötärön kohdalta kiristi niin, ettei kovin kauaa voinut kyseisiä housuja edes päällä pitää. Näistä farkuista tuli mun tavoitepöksyt. Oikein inhottaa, että kaappi on täynnä toinen toistaan ihanampia vaatteita, jotka ei mahdu päälle. Ja jotenkin surullista, että nuokin farkut ovat mahtuneet päälleni pari vuotta sitten. Miksi olen päästänyt itseni lihomaan näin paljon? Tätä kysymystä varmaan jokainen laihduttaja pohtii mielessään.

Mä en keksi mitään yksittäistä vastausta tuohon. Ehkä elämä vain asettui mukaviin uomiinsa, halusin elää ns. helppoa elämää, syödä mitä mieli teki, laiskotella jos siltä tuntui. Se oli helppoa ja mukavaa. Tunnustaudun myös tunnesyöpöksi: palkitsin itseni rankan työpäivän jälkeen herkuilla, söin suruuni ja yksinäisyyteen. Söin silloin, kun tunsin epäonnistuneeni ja tietysti myös silloin, kun olin onnistunut jossain minulle tärkeässä asiassa. Söin siis vähän kaikkeen ja kaikkea :)

Mulle ehkä se suurin syy juuri nyt tämän projektin aloittamiseen oli se, että paino alkoi lähennellä 100 kiloa. Painoni oli siis 95 kiloa aloittaessani tämän matkan. Ajattelin, että en saa koskaan painaa mitään kolminumeroista, se olisi minulle henkilökohtaisesti liian suuri epäonnistuminen. Lisäksi mulla oli henkisesti kamala olo näiden ihrojeni kanssa. Itsetunto oli pudonnut pohjalukemiin. Näin itseni oikeasti tosi rumana ja läskinä. En jaksanut enää samalla lailla kuin ennen. 

Painiskelen tietysti edelleenkin noiden samojen fiilisten kanssa, mutta pikkuhiljaa huomaan muutosta henkiselläkin puolella. Vaikka peilikuva on edelleen ihan sama kuin viisi kiloa sitten, olen hieman alkanut arvostaa itseäni enemmän. Tiedän pystyväni mihin vaan, koska olen esimerkiksi pystynyt noudattamaan juoksuohjelmaakin näin hyvin. 

Näiden sekavien ajatusten myötä toivotan hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Mutta toisaalta se on aivan mielettömän hienoa, kun pitkästä aikaa alkaa mahtua vaatteisiin, joita ei ole voinut käyttää pitkiin aikoihin! Se motivoi laihduttamaan edelleen.

    Tuntuu oudolta miettiä, että miten tässä näin kävi, mutta jotenkin sitä vain lihoi aivan huomaamattaan. Pitää vain ajatella, että nyt ainakin osaa olla varuillaan, eikä niin käy enää koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin odotan sitä päivää, kun oikeesti mahdun vanhoihin vaatteisiin! Se on mahtava fiilis totta tosiaan, muistan sen olotilan kyllä edelliseltä laihdutuskerralta. Sitä lihoo ihan huomaamatta, mutta toivottavasti sitä vastavuoroisesti laihtuisikin huomamatta (toiveajattelua) :D

      Poista
  2. Mulla on juuri tällä hetkellä jalassa farkut, jotka ei neljä kuukautta sitten menny edes kiinni! Joten kaikki on mahdollista :)

    Sä pystyt siihen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mahtavalta! Kyllä mä pystynkin, pakko vaan uskoa!

      Poista