23.3.2013

Piiiitkästä aikaa täällä!

Olen pitänyt luovaa taukoa bloggaamisesta, ja treenaamisesta ja laihduttamisestakin, ja on kuulkaas tehnyt hyvää. Olen tällainen jakso- laihduttaja, eli aika pitkälti elämäntilanteen mukaan jaksan panostaa aina jonkun aikaa, ja sitten tarvitsen vähän hengähdystaukoa. 

Tämä taukoni tulee kestämään huhtikuun alkuun, milloin aloitan taas täysteholla. Siihen asti keskityn kaikkeen ihan muuhun kuin syömisten suunnitteluun ja säännöllisiin treeneihin. Kieltämättä tästä tulee hieman huono omatunto, kun salikortti juoksee käyttämättömänä ja kroppa joutuu vastaanottamaan mitä sattuu, mutta tiedän tarvitsevani tämän breikin nyt.

En ole itseäni punninnut säännöllisesti, mutta tänä aamuna vaaka näytti lukemaksi 85,5 kg eli -600 grammaa viimeisestä virallisesta viikkopunnituksesta. En siis ole todellakaan ihan överiksi hommaa heittänyt! Olen oikeastaan todella huojentunut, että alaspäin on menty, vaikka syömiset (ja juomiset) ovat olleet hieman retuperällä.

Seurailen kyllä lemppariblogejani säännöllisesti, vaikka en itse nyt kerkeekkään päivittelemään omaani. Ja tulen takasin, sitten huhtikuussa- uusin voimin ja uusin motivaatioin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti