Mä olen tässä jonkin verran stressannut tämän laihduttamisen suhteen. Osittain varmasti siksi, että paino on niiiin pitkään jumittanut ja osittain siksi, että kesä tulee ja ihan oikeasti haluaisin hieman enemmän sellaisen kropan, jossa viihtyisin ja jonka päälle kesällä voisi pukea hieman kevyempiä vaatteita. Talvisin on niin helppo verhoutua toppatakkiin.
Mulle vaaka on tärkein edistyksen mittari. En ole koskaan mitannut itseäni mittanauhalla, ja inbody- mittauskin tehdään niin harvoin, ettei sekään toimi motivoivana mittarina. Tuijotan siis numeroita puntarissa.
Mun tavoite on tosiaankin saada painoa alaspäin maaliskuun aikana ja kyllä, stressaan sitä, että onnistunko. Ja mitä jos en onnistu? Onko laihduttamisesta tullut suorittamista? Ja jos se ei ole kokopäivätyötä, nouseeko paino? Kuten viime kuussa, kun en kunnolla panostanut syömisiin.
Kuuluuko laihduttamisen olla näin vaikeaa? Kuuluuko mun olla nälkäinen ja kärsiä herkkuhimoista? Kuuluuko mun ajatella asioita näin vaikeasti? Miksi stressaan? Miksi teen tästä itselleni välillä näin vaikeaa?
Mun ultimategoal on se fiilis, kun olen tyytyväinen omaan kroppaani ja tunnen itseni kauniiksi ja terveeksi (= hyvinvoivaksi). Sen mä haluan ja sitä kohti taistelen. Mutta voisiko tämän matkan tehdä jotenkin helpomminkin?
Mulla homma muuttui helpommaksi kun lakkasin ajattelemasta liikaa ja rupesin vaan luottamaan kropan merkkeihin enemmän. Syön reilummin kun on nälkä. Huomasin jossain välissä että homma etenee vähän niin kuin omalla painollaan vaikka se paino mullakin jumittelee pitkiä aikoja niin oon onnellinen siitä ettei se kuitenkaan nouse.
VastaaPoistaTsemppiä!
Mun ongelma on se, että kun lakkaan ajattelemasta liikaa, alkaa mulla painokin nousemaan. Tämä tuli kokeiltua helmikuun aikana. Olen saanut painoa alas vain silloin, kun tosissani suunnittelen, panostan, stressaan ja mietin laihduttamista.
PoistaJotenkin noi jumituksetkin voisi hyväksyä, jos olisin pudottanut jo isomman määrän, esim. -15 kg. Mutta kun projekti on vasta 7-8 kilon kohdalla, niin tulosta toivoisi tulevan.
Kiitos tsempistä :)
Huh, kun oli taas tutunkuuloista tekstiä. Olen itsekin kamalan vaakakeskeinen. Välillä turhankin... Ainoa mikä motivoi, on se, kun paino putoaa. Senttien lähteminen ei motivoi ollenkaan samalla tavalla jostain syystä, ja yleensä senttejä lähtee miulta enemmän juuri silloin kun liikkuu enemmän ja paino jumittaa sen lisääntyneen liikunnan (josta usein seuraa se, että syö enemmän) vuoksi. Mie en laihdu, jos en laihduta 24/7. Satunnaisia sellaisia rennompia laihtumisviikkoja on tähän yli puoleen vuoteen mahtunut muutama, mutta suurimmaksi osaksi miun laihtuminen on tapahtunut herkuttomien viikkojen ja tietynlaisen kokoaikaisen kyttäämisen seurauksena. Mie en tiedä miten se näkyy miun blogista, kun en sinne mitään syömisiäni kirjaile. Mutta koko ajan pitää siis tiedostaa laihduttavansa, sen pitää takoa takaraivossa joka hetki. Siitä kyttäämisestä pitää tavallaan tulla niin normaalia, ettei sitä ajattele kyttäämisenä. Stressaavaa se toki välillä on, mutta myös palkitsevaa sitten vaa'alla. Näin siis omalla kohdallani.
VastaaPoistaJa mitä tulee tuohon, että olisi helpompi hyväksyä jumitus, jos projekti olisi pidemmällä, niin voin kertoa, että miulla oli ensimmäinen pitempi jumituskausi (kesti melkein kaksi kuukautta) kuuden tai seitsemän kilon pudottamisen jälkeen. Kyllä se siitä lähtee taas jossain vaiheessa, kun jaksaa jauhaa. Ja joskus kroppa myös vaatii sitä rennompaa syömistä, ilmeisesti. Se ei vaan saa jatkua kamalan kauan... Ei se laihduttaminen helppoa ole ja jotenkin tuntuu, että mitä pidemmälle tämä etenee, niin sitä vaikeampaa tästä tulee. Kun se alkuinto loppuu, niin sitten se tekeminen vasta alkaa. Tsemppiä hurjasti! <3
Mä kuulun kanssa niihin, joiden on laihdutettava 24/7, jos aikoo saada tulosta. Ja nimenomaan toi tiedostaminen on se juttu! Laihduttaminen on se senhetken isoin juttu.
PoistaMä oon tota rennomapaa syömistä kokeillut, mutta mulla se menee suoraan ahteriin :D
Stressi on laihtujan vihollinen. Se lisää kortisolin eritystä mikä aiheuttaa sen että keho pitää entistä enemmän kiinni läskeistä. Relaa siis! Joo, helpommin sanottu kuin tehty.
VastaaPoistaOon joo jostain lukenut, ettei laihduttaminen ja stressi kuulu yhteen. Mutta tosiaan, helpommin sanottu kuin tehty. Sitten jos en stressaa, niin syömisetkin on mitä on. Pitäisi löytää se itselle sopiva kultainen keskitie :)
PoistaMinulla on myös samoja ajatuksia... Ajatukset pyörii ruoassa tavalla tai toisella todella suuren osan päivästä ja joudun miettimään, että voiko se koskaan olla muunlaista... Jotenkin aina ajattelee, että jos vain laihtuisi, niin se olisi siinä, mutta realistisesti ajatellen kai himoitsen ja ajattelen ruokaa lopun elämääni.
VastaaPoistaMinulla on myös ikuisuusjumitus meneillään ja menee hermot! Toivottavasti molemmilla on kohta edistystä nähtävissä!! :)
No arvaa meneekö mulla hermot jumin kanssa! Itseasiassa mulla on jo mennyt hermot ja aion tehdä kaikkeni tämän maaliskuun aikana, että pääsen edes pari kiloa alaspäin jumittamaan ;) Mielummin mä sitä jumitusta jatkan 85- kilossa, kuin tässä 87- kilossa. Olis ainenkin vähän vaihtelua!
Poista