9.3.2013

Kipeät lihakset ja ensi viikon haasteet

Täällä kipuillaan eilisen treenin jäljiltä. Jo treeniä tehdessäni tiesin, että paikat tulee olemaan kipeät seuraavana päivänä ja oikeassa olin! Tehokkaasta treenistä tehokkaat kivut, näinhän se menee. Tänään pitäisi saada tehtyä viikon viimeinen treeni eli jalat ja vatsat. Ajattelin hieman soveltaa ohjelman mukaista treeniä, joten katsotaan miten jumiin jalat saan.

Ensi viikko on taas kevennetty viikko ja sisältää paljon kaikkea treenailuun kuulumatonta, kuten juhlia ja pippaloita. Ihanaa päästä ihmisten ilmoille, rentoutumaan ja tekemään/ ajattelemaan jotain muutakin kuin syömisiä ja treenaamista. Olen nyt aika lailla keskittynyt vain tähän elämäntaparemonttiin ja muu elämä on jäänyt vähän toiselle sijalle.

Olen tehnyt tämän asian suhteen ihan tietoisen päätöksen, että nyt laihdutan ja treenaan, ja jos sen myötä vähäksi aikaa sosiaaliset suhteet jää kakkossijalle, niin sitten jää. Ei treenaava ihminen yksinkertaisesti voi joka viikonloppu rillutella kaupungilla aamuyöhön siiderihiprakassa. 

Ensi viikosta tulee mulle jokatapauksessa haasteiden viikko. Ulkonäsyömiset ja alkoholi + krapulapäivä ovat nyt sitten niitä koetinkiviä. Tavallaan jopa mielenkiintoista katsoa, miten selviän ja millaisella plussalla ensi viikon saan pakettiin. Onneksi paino on laskenut, niin plussaakin voi vähän tulla.

Nyt salille jalkojen kimppuun! Aurinkoista lauantaita :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti