18.10.2013

Hävettää

Tiettekö, mua ihan hävettää tulla tänne kirjoittelemaan, koska mitään edistymistä ei ole tapahtunut. Vaikka en missään tulosvastuussa kenenllekään muulle kuin itselleni ole, on jotenkin säälittävää tulla tänne möyhyämään kerta toisensa jälkeen siitä, etten saa mitään aikaiseksi.

Mutta sitten toisaalta ajattelin näinkin: tämä on vain elämää, kaikessa ei voi kerralla onnistua, vaikka tämä projekti veisi 10 vuotta aikaa- aion silti päästä tavoitteeseen. 

Sen verran on kerrottava, että olen mm. lomaillut etelässä lähiaikoina. Toin sieltä tuliaisiksi + 3 kg! Olen niitä nyt sulatellut muutaman päivän ja jäljellä on enää + 0,5 kg, joten tehokkaasti nuo viheliäiset lomakilot ovat saaneet kyytiä. Paino oli tänä aamuna 89,4 kg.

Liikuntarintamalle kuuluu aika tasaista. Olen hieman koittanut lenkkeillä (tällä viikolla tosin vain kerran) ja salikin tuntuu ihan hyvältä. Tosin siihenkin pitäisi taas loman jälkeen saada selkeä rytmi päälle. Mulla on nyt tää touhu vähän sellaista sinne päin- tyyppistä. Ehkä mun täytyy tehdä itselleni tarkempi suunnitelma, että saisin itsestäni enemmän irti.

Mut hei, täällä ollaan ja tsempataan edelleen!

2 kommenttia:

  1. Miulla on ihan sama fiilis. Jatkuvasti vaan valitan, että mitään ei tapahdu. Ei kai sitä tapahdu, kun en tee mitään. :D Mut hyvin on siun lomakilot lähteny! Miun lomakilot on ja pysyy. Yhtään ei oo lähtenyt veks, vaikka oonkin "sulatellut" niitä jo hyvän tovin. Eli eivät oo lähössäkään minnekään ilman tiukkaa dieettiä ja monia tehokkaita treenejä. Tsemppiä sinne oikein paljon! Kyllä se siitä, eihän tässä tosiaan mikään kiire ole. :)

    VastaaPoista
  2. Sulla ei ole mitään hävettävää! Painonpudotus ei ole onnistuessaankaan niin suoraviivaista, etteikö välillä tulisi taukoja ja plussaa. Ole armollinen itsellesi! Olet kuitenkin saanut tosi nopsaan noita lomakiloja pudotettua. Blogia kannattaa käyttää hyväksi myös silloin, kun kaikki ei mene ihan putkeen, koska asioiden kirjoittaminen auttaa. :) Tsemppiä!

    VastaaPoista