6.2.2013

Hieman uutta näkökulmaa

Jokainen meistä on joskus väsynyt, eikä lenkille tai treenaamaan lähteminen kiinnosta pätkääkään. Joko avaudumme asiasta läheisille, puimme motivaation puutetta täällä blogimaailmassa tai sitten käymme taistelua päämme sisässä. On tietysti täysin luonnollista valittaa ja olla väsynyt. Meillä kaikilla on siihen täysi oikeus ja se on varmasti myös terapeuttistakin, emmehän ole koneita, mitkä jaksaa päivästä toiseen painaa täysillä.

Haluan kuitenkin ottaa tähän yhteyteen esimerkin, mikä sai ainenkin itseni ajattelemaan asiaa hieman eri kantilta. Tällä viikolla Toistaiseksi tuntemattomasta syystä- ohjelmassa kerrottiin tarina, missä nuorisoporukka joutui vastaantulevan kuljettajan ajovirheen vuoksi pahaan liikenneonnettomuuteen. Nuorista yksi menehtyi ja yksi halvaantui lantiosta alaspäin. Tämä halvaantunut nuori nainen kertoi tarinansa ohjelmassa. Löysin ohjelman jälkeen hänen bloginsa ja kahlasin sen läpi samana iltana. Rakkauspakkaus- niminen blogi löytyy osoitteesta: http://rpakkaus.blogspot.fi/.

Liian harvoin tulee mietittyä näitä treenijuttuja siltä kantilta, että minulla on mahdollisuus juosta, kävellä, treenata. Minä olen terve ja pystyn liikkumaan. Tottakai blogin kirjoittajakin pystyy elämään pääosin normaalia elämää, käymään salilla jne, mutta tietysti rajoitetummin.

Eilen kävin lenkillä ja oikein ajattelin siinä lenkkeillessä, että nautin joka askeleesta! 

Tottakai minullekin tulee niitä huonoja päiviä ja tulen valittamaan laiskuudenpuuskista, mutta jos edes silloin tällöin muistaisimme, kuinka onnekkaita olemme :)

4 kommenttia:

  1. Olen tässä jonkin aikaa seurannut blogiasi ja nyt päädyin sitten kommentoimaan ensimmäistä kertaa. Todella motivoiva ja ajatuksia herättävä blogi sinulla on! Ja ihan mahtavaa kun löysit tuon tts-blogin, sillä itsekin katsoin jakson. Se neitonen siitä jaksosta on kyllä niin positiivinen henkilö, että pisti minutkin ajattelemaan omaa käytöstäni huonoihin päiviin. Tsemppiä painonpudotukseesi, todella hyvin olet edistynyt projektissasi!:) Miulla on samanlainen projekti menossa. Jos kiinnostaa lukea, niin miun blogi löytyy sivulta: http://hipsutin1.blogaaja.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun seurailet mun taivalta (vaikka edistymistä ei ole aikoihin tapahtunutkaan, ainenkaan puntarin puolella!) ja kiitos positiivisista kommenteistasi :)

      Täytyypä käydä kurkkaamassa sinun blogi, kiitos vinkistä!

      Ja tuo rakkauspakkaus- blogin nuori nainen on kyllä ihan uskomaton tapaus, josta kaikki voisi ottaa vähän mallia!

      Poista
  2. Oli tosiaan hyvä näkökulma! Ei tollastakaan tuu kauheesti miettineeks, että ei se aina oo itsestäänselvyys.
    Kiitos tästä, toi paljon ajateltavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joitain asioita vaan pitää itsestäänselvyyksinä :)

      Ihan hyvä välillä miettiä asioita eri kanteilta!

      Poista