3.2.2014

Tavoitteet helmikuulle

Aika se vaan rientää ja huomasin, että viime viikon punnitus jäi välistä. Onneksi se ei niin vakavaa ole ja laitan sitten ensi keskiviikkona "virallisen"painon eetteriin.

Tänään aamupaino oli 86,9 kg, joten tammikuussa lähti se neljä kiloa, joka oli tavoitteeni. Helmikuullekin olen asettanut tavoitteen ja tämän kuun aikana pitäisi saada kaksi kiloa pois! Kahden kilon päässä on muutes projektini puoliväli eli tasan -10 kg! Olisi mahtavaa saavuttaa se jo näin alkuvuodesta!

Eilen sain itseni ihan perus kävelylenkille, puolituntia vaan, mutta hyvää teki. Pitäisi kyllä saada aamulenkit tavaksi. Helmikuun tavoitteena liikunnansaralla on salitreenin aloittaminen ( lue: uskaltautuminen salille, kynnys on taas noussut korkeaksi)ja aamulenkkien mahduttaminen elämään.

Mitään määriä en itselleni aseta, kunhan nyt vaan jollain tasolla saisin itseni liikkeelle.

22.1.2014

3. viikkopunnitus: + 100 grammaa

Paino oli aamulla 87,3 kg eli huimat sata grammaa oli tullut plussaa. Painon lasku on selkeästi pysähtynyt tai ainenkin hidastunut. Tämä ei haittaa, koska tammikuun aikana pudotusta on kuitenkin tullut jo melkein neljä kiloa. On parempi tarkastella kokonaiskuvaa, eikä tarttua lillukanvarsiin ;)

Liikunnasta en ole saanut vielä kiinni, mutta syömiset on aika hyvin jo hanskassa. Syön määrällisesti paljon vähemmän kun ennen ja suht terveellisestikin. Vettäkin on alkanut menemään hieman enemmän.

Mun tammikuun tavoite on -4 kiloa ja tällä hetkellä näyttää siis ihan hyvältä...

16.1.2014

2. viikkopunnitus: -1 kg

Eilen oli tosiaan punnituspäivä ja paino oli 87,2 kg. Pudotusta viikossa siis -1 kg! Hiphei, hyvä vauhti päällä. Vaikka tiedän kyllä hyvin, että vauhti hiljenee koko ajan, mitä pidemmälle projektissa pääsen. Tämä ensimmäinen kuukausi on aina vähän vauhdikkaampi.

Lenkille en ole itseäni oikein saanut, olen keskittynyt ensisijaisesti ruokavalion viilaamiseen. Vettä olen juonut hieman enemmän kuin aikaisemmin. Aamiainen tulee syötyä joinain aamuina ja silloin kyllä huomaa kuinka hyvin ainnenvaihdunta lähtee käyntiin.

Aion tämän tammikuun vetää tiukalla systeemillä läpi, katsotaan sitten helmikuussa millaisen ruokavalion itselleni kehittelen. Ainenkin pari herkkupäivää on saatava ;)

10.1.2014

Miten saan itseni lenkille?

Olen ylittänyt itseni ja käynyt tällä viikolla pari kertaa lenkillä. Olen siis perusmukavuudenhaluinen ja laiskanpulskea nainen, eikä lenkille lähtö ole koskaan helppoa. Miten olen nyt sitten saanut itseni houkuteltua tuonne pimeään ja viimaan oikein hölköttelemään?

1) Hyvä musiikki ja kunnon kuulokkeet: Mulla on mp3- soitin, jossa siis ihan perusnappikuulokkeet. Nyt sijoitin 30 euroa kunnon kuulokkeisiin ja johan pomppas! Kunnon basso ja terävä ääni, kyllä siitä saa potkua lenkille. Ja kun tarpeeksi usein uudistaa bisilistaa, niin toimii ainenkin mun kohdalla.

2) Sauna päälle: laita sauna ajastimella päälle. On ihanaa tietää lenkillä ollessaan, että pääsee kuumaan saunaan rentoutumaan heti lenkin jälkeen.

3) Älä vaadi itseltäsi liikaa: ajattele niin, että olet voittaja jo siinä kohtaa, kun olet saanut itsesi ovesta ulos. Lenkin pituudella tai kulutetuilla kaloreilla ei ole niin väliä. Jokainen askel (oli se sitten kävelyä tai  hölkkää) on askel parempaan kuntoon. Lenkit pitenee sitten ajan kanssa ihan itsestään.

4) Hyvä olo: muista se fantastinen olo, mikä lenkkeilystä tulee!

Näillä nikseillä kaikki ylös, ulos ja lenkille :)

8.1.2014

1. Viikkopunnitus: -2,8 kg

Ensimmäisen viikon tulos vähintäänkin hymyilyttää: paino on 88,2 kg eli pudotusta -2.8 kg!

Mahtavaa nähdä, että hyvät valinnat tuottavat tulosta. Vaikkakin tämä ensimmäinen pudotus on aina isompi, kun nesteet lähtee, mutta siitä huolimatta olen kyllä iloinen ja ylpeä itsestäni!

Tästä on HYVÄ jatkaa :)

7.1.2014

Viikko takana: mitä olen syönyt?

Ensimmäinen viikko tätä vuotta ja tiukentunutta ruokavaliota on nyt takana. En noudata mitään tiettyä ruokavaliota tarkalleen, mutta punaisena lankana taustalla kulkee Jutan GFG- ohjeet, joita olen joskus pilkun tarkasti noudattanut.

Moni asia on muuttunut hyvään ja oikeaan suuntaan, mutta paljon on vielä viilattavaa.

Olen pyrkinyt aamiaiseksi syömään kaurapuuroa raejuustolla ja mehukeitolla/ hedelmäsoseella. Aamiainen on minulle kompastuskivi, olenkohan pari kertaa pystynyt syömään tämän setin. Tykkään kyllä kovasti puurosta, mutta aamuisin ei vaan mikään meinaa mennä alas. Aamuisin juon pari kuppia kahvia kahvimaidolla, en siis ole niin tiukalla linjalla, että vain rasvaton maito kelpaisi kahvin sekaan.

Päivälliseksi olen syönyt naudan jauhelihaa lihapullina salaatin kanssa tai sitten makaroonilaatikkona (tumma pasta, veteen tehtynä eli munamaidon sijasta lihaliemi). Ihan perusmättöä siis. Mielikuvituksetonta, tylsää, mutta helppoa ja hyvänmakuista.

Välipaloina on mennyt protskujauhetta, omenaa, näkkäriä kinkulla, riisipuuroa ja pilttejä. Myös rahkaa on muutama purkki mennyt. Tosin ostin kokeiluun Profilin rahkoja ja maku oli niin kauhea, että pariksi päiväksi tuli rahkakammo- kunnes sitten palasin takaisin Skyrin pariin ja taas maistuu.

Herkkuja ei ole pahemmin tehnyt mieli, mutta tein varastoon hieman raakasuklaata jos himo iskee. Sitä ei tarvitse kuin yhden palan, niin tuhtia tavaraa se on. Ja kuitenkin suhteellisen terveellistä tavaraa.

Korjattavaa on veden juonnissa eli sitä on lisättävä. Samoin aamupalat on pakko saada rullaamaan ja vihanneksia/ hedelmiä lisättävä. Nämä asiat otan erikoistarkkailuun toisen viikon aikana. Ehkäpä ruokailut on kunnossa jo muutaman viikon kuluttua, hiljaa hyvä tulee :)

5.1.2014

Punnituspäivän pohdintaa

En muista mikä minulla oli viime laihdutusbuumin aikainen punnituspäivä, oliskohan ollut sunnuntai. Nyt ajattelin pitää tuon keskiviikon, koska silloin otin vuoden ensimmäisen painon ja onhan se ihan kiva päivä, keskellä viikkoa. Jos vaikka viikonloppuna on tullut lipsahdettua (se on niiin paljon todennäköisempää juuri viikonloppun kuin viikolla!) niin se ei sitten välttämättä näy puntarilla, ainenkaan niin pahasti ;)

Vaikka tuo painolukema ei saisi määrittää mielialaa tai muutenkaan tämän projektin etenemistä, niin pakko myöntää, että minulle se on suurin motivaattori tai mielialan lässäyttäjä. Näinhän ei saisi olla, ainenkaan lyhyellä aikavälillä. Myönnän olevani vaakariippuvainen!

Se on yksi asia, mitä täytyy työstää tässä matkan aikana. Kaikkien lukuisten muiden asioiden ohella. Tällä hetkellä olen hyvissä väleissä puntarini kanssa, koska se näytti mukavat lukemat täksi päiväksi: 88,7 kg! Pudotusta tänä vuonna siis 2,3 kg!