18.12.2013

Kohti vuotta 2014

En ala tekemään mitään vuoden 2013 yhteenvetoa, koska suoraan sanottuna tässä vuodessa ei ole mitään yhteenvedettävää. Ellei sellaiseksi sitten lueta alkuvuodesta alkanutta, mutta kesällä hyytynyttä sali- innostusta. Tai sitä, että paino on junnannut suurinpiirtein samoissa lukemissa koko vuoden.

Aion kääntää katseen jo ensi vuoteen ja uusiin tavoitteisiin. Tietyllä tapaa tuntuu ihan hölmöläisen hommalta edes asettaa mitään tavoitteita, koska en niihin tänäkään vuonna yltänyt. Mutta yritän nyt vielä ainenkin kerra tosissani, vuoden alusta.

Siitä mitä pahimmillani painoin, olen saanut kaikenkaikkiaan karistettua -6 kg. Ja olen sen saanut pidettyä poissa. Monelle kymmeniä kiloja karistaneelle tuo on kuukauden tulos, minä olen tahkonut yli vuoden tuonkin tuloksen saavuttamiseksi. Mutta koska minulla on kaikesta huolimatta positiivinen elämänasenne, ajattelen tässkin kohtaa että "Hei! Ajatelkaas jos olisin lihonut tuon verran! Miten suu sitten pantaisiin??!!"

Mä aloitan vuoden alusta salitreenin ja lenkkeilyn. Mä pidän jonkun mittaisen herkkulakon ja panostan perusterveelliseen ruokaan. Eli ihan nämä perusjutut takaisin elämään. Se on mun uudenvuodenlupaus :)